24.05.2025 – Seinäjoki

OmaSp Stadion – Hetki Areena

06.08.2025 – Helsinki

Meripuisto

22.08.2025 – Joensuu

Ilosaari

Kaikki keikat ovat S/K18.

VUODEN YHTYE KUUMAA SOITTAA TÄNÄ VUONNA VAIN KOLME KEIKKAA
Ainutlaatuisten keikkojen avaajina nähdään tämän hetken kuumat ja nousevat popartistit

Viime vuonna menestyksekkään areenakiertueen jälkeen keikkatauolle jäänyt KUUMAA tekee tänä vuonna vain kolme keikkaa. Satoja keikkoja soittanut ja kotimaisena kärkiyhtyeenä tunnettu bändi nähdään 24. toukokuuta Seinäjoella, 6. elokuuta Helsingissä ja 22. elokuuta Joensuussa ikärajattomilla ”Tässä on kaikki” -keikoilla. Liput ovat nyt myynnissä tassaonkaikki.fi -verkkosivulla.

Keikoilla kuullaan kattava kokonaisuus kappaleita kaikilta KUUMAAn albumeilta – mukana myös harvinaisempia helmiä, joita ei hetkeen keikoilla ole päästy kuulemaan. Parhaillaan yhtye työstää uutta alkuvuodesta 2026 julkaistavaa albumia, jolta vastikään kuultiin ensimmäinen ”Pieni ystävä” -singlejulkaisu.

”Yleisön kohtaaminen keikkojen äärellä on parasta, mitä tiedetään. Vuoden ainoisiin konsertteihin pakkautuu valtavasti innostusta ja malttamatonta odotusta. Luvassa on ainutkertainen katsaus menneeseen, tähän hetkeen ja tulevaan.”, fiilistelee KUUMAA.

Kolmatta vuotta putkeen Vuoden yhtyeeksi valitun KUUMAAn kesän erikoiskonsertit tulevat avaamaan parhaillaan nousukiitoa nauttivat artistitulokkaat Elsa Brotherus, kia ja Alma Alanko. Kaupungeittain vaihtuvat, KUUMAAn mukaan pyytämät artistit tuovat oman ripauksensa tuoretta popnostetta ainutkertaisiin keikkailtoihin.

”Saatiin ihanat artistit mukaan avaamaan nämä keikat! Elsa, kia ja Alma edustavat näkemyksellistä lauluntekijyyttä ja tekevät omaa juttuaan täysillä. Heidän jälkeensä on ilo nousta lavalle.”, yhtye tunnelmoi.

Suomen tämän hetken suosituin yhtye on lipunmyyntitilastoija Pollstarin vuosiraportin mukaan eniten konserttilippuja keikoilleen 2024 myynyt pohjoismainen yhtye tai artisti. Vuoden yhtye -palkinnon lisäksi KUUMAA palkittiin alkuvuonna järjestetyssä Emma Gaalassa Yleisöäänestyksen voittajana. Yhtye palkittiin myös Iskelmä Gaalassa Vuoden yhtyeenä.

KUUMAA – Tässä on kaikki 2025

24.5.2025 OmaSp Stadion – Hetki Areena, Seinäjoki / Illan avaa Elsa Brotherus
6.8.2025 Meripuisto, Helsinki / Illan avaa kia
22.8.2025 Ilosaari, Joensuu / Illan avaa Alma Alanko ja Elsa Brotherus

Elsa Brotherus

Indie-popin kentällä leikittelevä Elsa Brotherus tekee musiikkia, joka pysäyttää – ja usein juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsee. Herkkyydestään tunnetun Brotheruksen kappaleet syntyvät elämän merkityksellisistä hetkistä ja tarinoista, joita hän kerää sosiaalisena seikkailijana kohdatessaan ihmisiä ja maailmaa ympärillään. Brotheruksen tummasävyinen, minimalistinen tuotanto ja hauraan kaunis ääni luovat äänimaiseman, joka kutsuu kuulijan yöhön – hetkeen, jossa pienikin tuntuu suurelta.

kia

Anteeksipyytämätöntä popmusiikkia luova kia singahti suuren yleisön suosioon ja soittolistoille viimeistään TikTokissa ennakkoon trendanneella ”bändipaita”-kappaleella. Kappale on hyvä esimerkki artistin tavasta pukea isojakin tunteita pieneen ja tarkkaan muotoon. kia tasapainottelee vaihtoehtopopin reunoilla ja ammentaa soundiinsa kapinallista herkkyyttä Billie Eilishin ja Olivia Rodrigon jalanjäljissä, mutta täysin omalla tyylillään. Jokainen julkaisu tuntuu piirtävän uutta suuntaa, ja juuri nyt kia seisoo uuden aikakauden kynnyksellä – eikä ole syytä epäillä, etteikö suunta olisi ylöspäin.

Alma Alanko

Alma Alanko tekee musiikkia, joka kumpuaa kokemuksista, kaupungeista ja kaikesta siltä väliltä. Helsingistä Berliiniin ja takaisin kulkenut lauluntekijä aloitti soolouransa nelisen vuotta sitten, ja sen jälkeen hänen suomenkielinen poppinsa on löytänyt oman koukuttavan soundinsa. Alangon musiikki on lyriikkavetoista, persoonallista ja vahvasti ajan hermolla – vaikutteita löytyy yhtä lailla Charli XCX:stä ja saksalaisesta popista kuin kotimaisilta tähdiltäkin. Kun hän kirjoittaa kappaleen, se on enemmän kuin melodia – se on hetki, muisto tai lause, joka jäi kaikumaan mieleen.

 

TAPAHTUMAINFO
KUUMAA – Tässä on kaikki 2025
Hetki Areena, OmaSP Stadion, Seinäjoki

Konserttiin on myynnissä rajattu määrä lippuja. Liput Seinäjoelle ja muiden kaupunkien Tässä on kaikki -keikoille voi hankkia osoitteesta: www.tassaonkaikki.fi. Keikalla ei ole ovilipunmyyntiä, vaan kaikki liput myydään Ticketmasterin kautta. Lipunmyynti Ticketmasterin kanavissa päättyy konserttipäivänä klo 20.30 (pl. VIP-lippujen myynti päättyy 15.5. klo 12).  

Otathan lipun esiin ennen tapahtuman ovilla suoritettavaa lipuntarkastusta. Mikäli lippusi on kadonnut, olethan yhteydessä hyvissä ajoin Ticketmasterin asiakaspalveluun. 

17.30 Ovet avautuvat VIP-ruokailuun
18.00 Ovet avautuvat
19.00 Elsa Brotherus
20.00 KUUMAA  

Keikka päättyy 22.00 mennessä. 

Erityisen tärkeää on saapua ajoissa. Keikalle on odotettavissa jonoja, joten suosittelemme saapumaan tapahtumapaikalle heti ovien avauduttua klo 18. Mikäli saavut vasta konsertin lähestyessä, saatat myöhästyä keikan aloituksesta.  

OmaSp Stadion sijaitsee Seinäjoen keskustan läheisyydessä, vain 2,3 kilometrin päässä Seinäjoen Matkakeskuksesta. Suosittelemme auton jättämistä keskustaan ja liikkumista paikan päälle jalkaisin, polkupyörällä tai julkisella liikenteellä. Huomioithan Jouppilanvuoren jäähallin, sekä Seinäjoen jäähalli JH2n parkkipaikkojen olevan suljettu liikenteeltä ja pysäköinniltä. 

 Jos olette tuomassa esim. lapsianne tai kavereitanne konserttiin autokyydillä, jättäkää heidät riittävän kauas konserttipaikasta. Samoin noutopaikka konsertin jälkeen on tärkeää sopia riittävän kauas. Muutoin liikenne on vaarassa ruuhkautua. 

Kaikki sisäänkäynti tapahtumaan tapahtuu saman sisäänkäynnin kautta. Sisäänkäynti sijaitsee stadionin pohjoispuolella Jouppilanvuoren jäähallin parkkipaikalla. Sisäänkäynniltä löytyy oma kaista VIP-lipun ostaneille asiakkaille sekä vieraiden ja median akkreditointipiste. 

Väylävirasto suorittaa konserttipäivänä Seinäjoen ja Tampereen välillä ratatöitä. Junia Tampereelta Seinäjoelle kulkee korvausyhteyksin ennen KUUMAAn konserttia (voit katsoa vuoroja tästä: www.link.fullsteam.fi/kuumaa-tre-sjk). Konsertin jälkeen Seinäjoelta lähtee maksullinen Härmän liikenteen liikennöimä paluukuljetus.

22.30 lähtö Seinäjoen OmaSp Stadionilta
00.45 perillä Tampereen linja-autoasemalla

Liput ennakkoon 20€. Lippuja myynnissä rajoitetusti. 

Hanki liput: www.tassaonkaikki.fi.
Lisätiedot kuljetuksesta: info@komialiikenne.fi. 

Jonottaminen keikalle on sallittu normaalin käytännön mukaisesti keikkapaikan pihalla tapahtumapäivänä klo 9 alkaen. Tätä aikaisemmin saapuminen jonotustarkoituksessa on kielletty. Järjestyksenvalvojilla on oikeus puuttua tämän ohjeistuksen rikkomiseen. Tapahtumapaikan palvelut eivät ole käytössä ennen ovien aukeamista, eikä jonottajia varten ole varattu wc-tiloja.  

Jonotathan rauhassa toisia asiakkaita kunnioittaen ja siististi, etkä esimerkiksi jätä roskiasi keikkapaikan ympäristöön. Suosittelemme saapumaan paikalle lähellä ovien avaamisaikaa.   

Voit tuoda mukanasi yhden avaamattoman tai tyhjän, läpinäkyvän muovisen 0,5l vesipullon. Muuten tapahtuma-alueelle ei voi tuoda omia eväitä tai juomia (läpinäkymättömät, avatut, muut kuin vettä sisältävät, 0,5l suuremmat pullot, purkit ja tölkit ovat turvallisuussyistä kiellettyjä). Tapahtumapaikalle saavuttaessa suoritetaan turvatarkastus. 

Suosittelemme syömään jonossa omia eväitä, juomaan riittävästi vettä sekä vierailemaan sisäänkäynnin jälkeen tapahtumapaikan ruokaa ja juomaa tarjoilevissa myyntipisteissä.  

Seuraa tapahtumapaikan opasteita. Juokseminen on ehdottomasti kielletty. Sallitun ja K-18 alueen välillä täysi-ikäiset pääsevät liikkumaan vapaasti. Asiakkaan ikä tarkastetaan anniskelualueella, joten otathan mukaan kuvallisen henkilöllisyystodistuksen.  

Tapahtuma-alueelle saavutaan loivan rampin kautta. Tapahtuma-kenttä on pääasiallisesti tasapintainen ja asfaltoitu ja tapahtumakentän palvelut ovat saavutettavissa myös pyörätuolilla. Alueella voi olla joitakin matalia kynnyksiä tai ylityksiä, kuten kaapelikouruja. Mikäli VIP-asiakkaalla on liikuntarajoitteita, avustaa tapahtumahenkilökunta asiakkaan saavutettavalle hissille. Alueella ei ole kuulolinkkiä tapahtuman ollessa ulkotiloissa. Tapahtumassa ei ole järjestäjän puolesta viittomakielistä tulkkausta. 

Konsertissa on KUUMAA-fanituotteiden myyntipiste. Maksutapana käy kortti- ja lähimaksu. Myyntipiste toteutetaan yhteistyössä Hel Goodsin kanssa.

Eturivissä on varmasti ruuhkaa, joten muista kunnioittaa muita konserttivieraita antamalla tilaa ja valitsemalla paikkasi saapumisaikasi mukaan – ethän luo painetta eturiviin. 

Muistattehan, että kentän seisomakatsomossa paras näkyvyys lavalle on hieman taaempana kuin aivan eturivissä. Suosittelemme valitsemaan paikat, mistä konserttia on miellyttävä seurata. Jo muutama metri eturiviä taaempana konsertin seuraaminen on huomattavasti helpompaa.  

Jos koet, että sinua alkaa pyörryttää tai heikottaa, siirry välittömästi taaemmas ja ilmoita asiasta järjestyksenvalvojille. Crowd surfing ja hartioille nouseminen on ehdottomasti kielletty turvallisuussyistä. 

Max A3-kokoiset paperit ovat sallittuja. Suurempien kylttien, julisteiden ja banderollien tuominen konserttipaikalle on turvallisuus- ja näköestesyistä kiellettyä. Huomioithan muut keikkavieraat ja heidän näkyvyytensä pitäessäsi kylttiä esillä. Kylttiä ei saa kiinnittää minkäänlaisiin keppeihin, selfietikkuihin tai muihin elementteihin. 

Konsertin kuvaaminen kännykkä- ja pokkarikameroilla on sallittua. Kaikenlaiset järjestelmä- ja videokamerat ovat kiellettyjä. Järjestelmäkameran määritelmä: kamerassa on irrotettavaa optiikkaa. Mediat voivat hakea akkreditointia konserttiin: media@fullsteam.fi. 

Järjestelmäkameroiden, videokameroiden, nauhureiden, kaikenlaisten juomien, pullojen (poislukien yhden läpinäkyvän, avaamattoman tai tyhjän, ja muovisen 0,5l vesipullon tuonti on sallittua), tölkkien, purkkien, ruoan, suurikokoisten kylttien, banderollien, selfietikkujen, keppien, aseiden, aerosoltuotteiden, alkoholin, laser-osoittimien, retkijakkaroiden, ilotulitteiden sekä muiden vaarallisten aineiden tai välineiden tuominen konserttipaikalle on ehdottomasti kielletty.  

 Tapahtumapaikalle saavuttaessa suoritetaan turvatarkastus ja järjestyksenvalvojat tekevät viimekädessä ovella päätöksen onko jokin esine turvallisuusriski ja siten kielletty tapahtumassa. 

Tapahtumapaikalla on vapaaehtoinen, maksullinen narikka. Suosittelemme jättämään ylimääräiset kassit ja isommat kantamukset narikkaan. 

Suosittelemme korvatulppia tai vastaavia kuulosuojaimia. Korvatulppia on myynnissä myös tapahtumapaikalla. 

Tapahtumassamme noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita eikä hyväksytä minkäänlaista häirintää, syrjintää tai loukkaavaa käytöstä.  

Turvallisemman tilan periaatteet 

  • Kunnioita muiden henkilökohtaista fyysistä ja psyykkistä tilaa.
  • Älä pilkkaa tai nolaa ketään puheillasi.
  • Pyri tiedostamaan, mitä oletuksia teet toisista ja miksi. Pyri olemaan toimimatta tekemiesi oletusten perusteella. 
  • Anna tilaa. 
  • Kuuntele ja opi. 
  • Pyydä anteeksi, jos olet loukannut tahallisesti tai tahattomasti. 

Jos joudut uhriksi, huomaat jonkun käyttäytyvän asiattomasti tai muutoin rikkovan turvallisemman tilan periaatteita, otathan yhteyttä häirintäyhdyshenkilöön tai tapahtuman henkilökuntaan. Tavoitat häirintäyhdyshenkilön tapahtuman aikana ja sen jälkeen sähköpostitse safety@fullsteam.fi. Tapahtuman ollessa käynnissä tavoitat häirintäyhdyshenkilön myös puhelimitse: +358 40 7072293. 

Myös konsertin päättymisen jälkeen on odotettavissa ruuhkia, kun kaikki konserttivieraat poistuvat samanaikaisesti. Pysy rauhallisena – älä juokse tai kiirehdi muiden ohitse. Tilanne rauhoittuu muutamassa minuutissa! Sovithan noutokyydin jo hyvissä ajoin ja riittävän kauas tapahtumapaikasta. 

Mikäli olet ostanut tapahtumaan VIP-lipun, saat sähköpostiisi VIP-infokirjeen. Jos et ole saanut infokirjettä 8.5. mennessä, voit olla yhteydessä osoitteeseen info@fullsteam.fi. Luethan infokirjeen huolella ja ilmoitat mahdolliset allergiasi ja erityisruokavaliosi ohjeistuksen mukaisesti.  

VIP MENU 

Alkuruoka
Vihersalaattia, cantaloupemelonia ja pinjansiemeniä (M,G)
Peruna-parsasalaattia (M,G)
Marinoitua tomaattia ja mozzarellajuustoa (L,G)
Mummonkurkkuja (M,G)
Pikkelöityä retikkaa (M,G)
Appelsiinivinaigrette-kastiketta (M,G)
Maalaisleipää ja levitettä (L) 

Pääruoka 

BBQ-maustettua jyväbroilerin paistia ja sherry-kastiketta (M,G)
Basilikalla ja aurinkokuivatulla tomaatilla maustettua riisiä (M,G)
Hernefalafel ja kevätsipuli-creme fraichea (L,G)
Lämpimiä tuoreita vihanneksia (M,G) 

Jälkiruoka 

Mokkakakkua (L)
Kahvi & tee

*Allergiat ja erityisruokavaliot huomioidaan. 

Lisätiedot: www.tassaonkaikki.fi 
 
Kysymyksissä voit lähettää sähköpostia: info@fullsteam.fi tai olla yhteydessä meihin Facebookissa ja Instagramissa @fullsteamagency. Huomioithan, että vastaamme sähköposteihin vain arkisin 9-16 välisenä aikana, keikkapäivänä emme palvele sähköpostitse.  

Toivotamme ikimuistoista keikkaa!